sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vanhaa ja kohta Uuttakin Vuotta :D

 Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt etsiä yhtä valokuvaa tietokoneeltani, en vieläkään löytänyt sitä. Mutta ajattelin näyttää vanhat kuvat tästä ompelemastani vanhojen tanssipuvusta. Tein tämän noin 12v sitten vanhimman tyttäreni kaverille. Hän itse suunnitteli mallin.
 Tämä oli oikeastaan ensimmäinen iso työ sen jälkeen, kun olin ollut silmäleikkauksessa, vähän jännitti kyllä ompelukin...

 Nämä eivät ole niitä alkuperäisiä kuvia, kun silloin ei ollut digikameraa. Isonsin pukua muutama vuosi sitten ja otin silloin nämä kuvat. Tyllialushame kuuluu vielä alle, niin silloin helma laskeutuu kauniimmin. 
 
Kohta taas on yksi vuosi lopullaan. Siihen kuului niin juhlaa, kuin arkeakin. Oli myös iloa ja suruakin... Kaikenkaikkiaan hyvä vuosi. 
Tuleva vuosi tuo hieman muutosta, nuorin tyttäermme muuttaa kotoa pois tällä viikolla. Tosin aikalähelle... Minä saan nyt takaisin ompeluhuoneen, nykyistä isomman.... :)
Käsityöblogiakin on tullut kirjoitettua nyt 6v (ne edelliset olivat tuolla vuodatuksen puolella)...
Toivottelenkin kaikille käsityöhenkisille ja muillekkin 
Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2013! 

11 kommenttia:

  1. Todella tyylikäs ja kaunis tanssipuku:)
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2013 myös Sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta:)

    VastaaPoista
  3. Ompelurikasta ja hyvää Uutta Vuotta 2013!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa ja Onnelista Uutta vuotta sinullekkin:)

    VastaaPoista
  5. Samoin sinulle oikein hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
  6. Kaunis puku !
    Siis odotettavissa on ihania uusia juttuja, kun voit isompaan huoneeseen kankaita ja tervikkeita levitellä :)

    Oikein ihanaa alkavaa vuotta 2013 Sinulle Eija .
    Ja kiitos kaikista kommenteista, joita olet minulle kirjoitellut ♥

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis puku, työläskin.
    Uuteen vuoteen uudet kässyt ja hyvän vuoden toivotukset!

    VastaaPoista
  8. Upea puku.Paljon on ollut työtä.

    Oikein mukavaa alkavaa vuotta 2013!

    VastaaPoista
  9. Kaunis puku ja kaunis väri.
    Oikein hyvää uutta vuotta Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  10. Hyvää ja Idearikasta Uutta Vuotta sekä terveyttä Sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Teille kaikille :D

    VastaaPoista