torstai 17. marraskuuta 2016

Käsityömessuille.

 Heippa pitkästä aikaa. Syy pitkään hiljaisuuteen on tässä. Olen menossa myymään käsitöitäni yhdessä kaverini kanssa. Kädentaitomessuille Tampereelle... huomenna. Olen kutonut ja ommellut koko syksyn... kutonut enemmäkseen;D

Kotosalla olen tehnyt näitä puunkantokoreja. Onneksi tuo mustavalkoinen on jo varattu. Osastomme on c 801. Olisi kiva tavata blogituttuja. Tyttäreni on minua auttamassa lauantaina , kun haluan itsekkin kierrellä katselemassa. Pitäkäähän peukkuja;D


















sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kuulumisia.

 Hei taas pitkästä aikaa. Meillä meni tämä kesä reissatessa. Juhannuksen jälkeen lähdimme Norjaan. Siellä olimme melkein kolme viikkoa. Tämä kuva on "helvete" kuilun poihjalta. Sinne laskeuduttiin kallion reunamaa myöten. Olin aivan kuitti tuon reissun jälkeen. Edellisenä päivänä kävelimme alas Lillehammerin hyppyrimäen portaat. Sekin oli koettelemus päässä huimasi ja jalat olivat maitohapoilla. No on sitten muistelemista ;D 

 Ylä ja alamäkiä riitti matkan varrella. Oli tunturia ja jäätikköä. 

 Olimme myös Eppujen 40v konsertissa Ratinassa. 

 Visbyssäkin kävimme ihailemassa ruusuja.

 Vanhan kaupungin muuria tässä kuvassa. 

 Matkakäsityökin oli mukana reissuilla. 

Neulepuikot suihkivat vielä tämänkin jälkeen. Ompelemaan en ole ehtinyt. Yksi kassi on kyllä valmistunut ja yritän laittaa siitä kuvan kun löydän kameran piuhan. Elokuukin on jo kohta lopuillaan. Miten se aika kuluu niin nopeasti.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Ompelemaan....

Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne blokiinikin. On ollut jonkinlaista laiskuuta ilmassa. Kevät on sujunut kerhotoiminnan kanssa puuhaillen. Kursseja on pidetty ja kotosalla kudottu villasukkia ja ommeltu. Kuvassa on Laukon kartanon päärakenus. Olimme siellä retkellä ja se oli hieno kokemus. 
 
Tulevalla viikolla menen Päivölään ompelemaan viikoksi. Yhtään en osaa arvioida kuinka paljon kankaita pitää ottaa mukaan, ettei lopu kesken...

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Heipparalla ......

 Olempas ollut laiska bloginpitäjä. Tuntuu,että kerhon ohjaukset ja muu toiminta vievät ajan kokonaan. Pääsiäinen on mennyt rattoisasti. Lapset,avokit, lapsenlapset ja koirat ovat käyneet kyläilemässä.

 Meillä on toukokuulla kurssi muovipäretöille. Tein mallikorin. Mielestäni siitä tuli ihan kivan näköinen, vaikka käytin eri värisiä piuhoja. Melkein, kuin tilkkutyö. 

 Tässä kuva pääisäis myyjäis pöydästäni. Kivasti kävi kauppa. Hankin rahoilla kirjontasetin... josta kirjoittelen myöhemmin, kun saan muutaman kuvion tehtyä. 

 Terhiltä, tulihan tehtyä blogista ostin tämän ihanan lasityön. Se on syntymäpäivälahja itselleni. Aivan ihana työ. ;D 

Tilkkukurssin työt ovat kaikki kesken. Keskiviikkona on jo viimeinen kerta, laittelen kuvia, kun valmistuvat. Sukkia olen kutonut ja jopa punninnut kaikki valmiissa kerissä olevat seiskaveikka lankani. 10kg500g. Vielä pitäisi kirjata aloitetut kerät ja siirtyä Nalle lankoihin.... Huomenna on taas kässykerho ja siellä värjäämme lankaa kool-aid juomajauheella. Mukavaa alkavaa viikkoa.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Liinoja.

 Pitkän aikaa tämä liinani on ollut kesken. Olin ommellut aikaisemmin nuo päätyjen kolmioblokit. Seuraavaksi aloin innoissani leikkelemään kolmioita yhdellä sabluunalla, joka kuitenkin oli pienempi. En vielä tiedä mihin ne käytän, sitten myöhemmin löysin oikean ja sain reunukesn valmiiksi. No, nyt liina on kokonaisuudessaan valmis, vaikka muutama virhekkin tuli tehtyä. 

 Meillä on kerhotoiminnassa pääsiäismyyjäiset ja ompelin sinne tämän kanaliinan. 
 Tämä liina menee samaan paikkaan. On nämä kuvat olleet fb:nkin puolella, muttta laitan ne nyt tänne blogiinikin. Minusta ne ovat ihan kivoja. Varmaan käytän samoja malleja vielä maallekkin ommeltavissa tekstiileissä. 

 Piti vielä aplikoida kanat vanhaan poppanaliinaan, sai hieman eri ilmettä. 

 Ompelin vanhimmalle tyttärlle mekon viime viikolla ja tekopalkaksi pyysin häntä tilaamaan minulle puikkosetin... Se tuli eilen postissa. Nyt pitää varmaan ommella puikkopusssi.. 

Ensi viikolla on taas tilkkukurssi ja minun neljän vetoketjun pussukkani on vielä ompelematta. 
Kiitos kommenteistanne edelliseen kirjoitukseeni. Mukavaa viikonvaihdetta. Me menemme katsomaan pikkutyttöjä Porvooseen ;D 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Tilkkunalle.

 Olen ollut tilkkukurssilla. Ensimmäisellä kerralla oli nallen ompelua. Kaavojen leikkaus ja kankaiden sommittelu vei yllättävän paljon aikaa. Loppujen lopuksi viimeistely ja täyttäminen tapahtui kotona. Pituutta tällä on n.50cm

 Käytin ompeluun tilda kankaitani, samoista olen ommellut tämän tyynynkin. Kuva vaan on huono, kun sen nyt illalla otin. Yksi liina on kesken, jossa on myös samoja kankaita. Pitääpä hakea se esille... helmikuun työksi ;D

Turkista tuliaisena saadusta langasta tein pienen huivin. Olen kutonut tammikuulla 510g lankaa. Polvisukat,huovutetut tosssut, moharihuivin. Mallipään tyylikäs hattu on maalta vintistä. ;D
Mukavaa, kun on tullut uusi lukija ja löysin vielä vanhan blogituttavuuden uudelleen. 
Heleää helmikuuta. 

maanantai 18. tammikuuta 2016

Lankaa ja vaan lankaa...

 Nyt on saanut lämmittää takkaa ja puuhellaa oikein kunnolla, kun pakkaset paukkuvat. On ollut kovassa käytössä tämä miehen joululahjakin. Vävy sen oli suunnitellut ja valmistanut hirvimiehelle... Tuota kuviota voisi käyttää jossakin tilkkutyössäkin, kunhan inspis iskee...
 Olen touhuillut näiden lankojen parissa. Ajattelin tässä opetella käyttämään tietokonetta apuna näiden kirjaamisessa. Kerissä on lankaa 9kg 6150g. Koreissa olevia vajaita keriä en ole vielä punninnut, kun parempi vaakani on jossain kätkössä. Laitoin fb. villasukat villitsee tämän kuvan ja kyselin mielipiteitä lankojen ja valmiiden sukkien punnitsemiseen. keskustelu oli vilkasta ja sitten yhtä-äkkiä keskustelu ketju poistettiin... No kuvassa ei ollut villasukkaaa.....
 Tämä valkoinen keinutuoli on ollut pitkään ilman suojusta. Kissaa ei ole siihen päästetty.
 Sai sitten vihdoinkin tämän kesken olleen päällysen valmiiksi... On siinä ihan vähän vielä viimeistelyä. Seiskaveikasta virkattu.
 Kirjoneule säärystinet valmiina. Vähän piukat minun pohkeisiini, mutta menevät kevään myyjäisiin.
Ostin joskus viidakko lankaa tummana ja en millään keksinyt mallia. Nyt vaan raitaa valkoisen kanssa. Ei tarvitse paljoa miettiä. Kirjaakin voin kuunnella samalla. Tuo pieni metallinen laite on minun kuuntelulaitteeni, nyt siellä on Sidney Sheltonin muutama kirja ladattuna. Kirjasta Islantilaisia neuleita katson vähän mallia, kun poika haluaa neulehupparin ;D Neuloosi jatkukoon...

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Tähtiä ja neuletta.

 Sain tämän liinan valmiiksi joulun jälkeen. Tikkaus oli hieman hankalaa valkoisella langalla valkoiseen kankaaseen. Tähdet aplikoin ennen tikkausta. Kanttasin liinan valmiiksi leikatulla kaitaleella, jonka löysin tilkkulaatikosta. Se oli sellainen ruusutyynyliina, jonka olis ostanut aikoja sitten Pärnystä. 

 Tein vielä tikkauksen tähtien ympärille. Tuo puunappi on Tallinnasta. Vanhassa kaupungissa on sellainen pikkukauppa, jossa niitä myydään. Hankin nämä ennen, kuin eurot tulivat Viroon. Hinnat nousivat sitten aikalailla valuutan vaihtuessa. Onneksi nappeja on vielä jemmassa. 

 Pakkanen paukkuu nurkissa. Kudoin itselleni polvisukat lankana 7veljestä vaaleanpunainen ja vaihtuvavärinen Marino soft. Samaisesta akryylilangasta tein tuubihuivin. Neulepinta on kivan aaltomainen. 
3oik, 3nurin kolme kerrosta.
kolme kerrosta oikeaa neuletta(päällypuolella sileää )
3nurin, 3oikein kolme kerrosta
kolme kerrosta nurjaa (päällypuolella nurjaa)
Toistetaan näitä kerroksia.

Liityin fb. puolella ryhmään jotain valmiiksi joka kuukausi. Ajattelin tehdä valmiiksi tämän keinutuolin päällysen.... paljon ompeluksiakin on jäänyt rempalleen. Katsotaan nyt mitä saan vuoden aikana valmiiksi asti. Yritän nyt kuitenkin pitää vähän kirjanpitoa neuletöistä ja langankulutuksesta. Suunnitelmissa olisi myös neulekoneen siirtäminen parempaan tilaan, niin voisin tehdä silläkin jotain kivaa..... 
Eipä muuta tälläkertaa. 
Mukavaa Loppiaista.