perjantai 24. elokuuta 2012

Koreja.

 Tämä nyt ei varsinaisesti liity otsikkoon, mutta ompelin tuttavalle tällaiset sydämmet. Kiva idea (ei ole minun).... Mutta muutaman voisi tehdä myyjäisiä varten.

 Laitan muutaman kuvan vanhoista koreista, joita olen tehnyt. Tämän tein viimevuonna. On aika iso ja maalasin sen spray maalilla valkoiseksi. Pupuja ja muita sekä keskeneräisiä enkeleitä kori pitää sisällään...

 Tämä pyöreä kori on punottu rottingista ja lastusta. Lastulla punotusta tulee kivan vino pinta. Mietin maalaanko tämänkin.

 Tämä on ensimmäinen itsetekemäni ostoskori, maalasin senkin valkoiseksi. Lankoja on sekin täynnä...

 Joskus on ollut valkaistuakin rottinkia. Tämä pikkukori on tehty siitä. Sydämmiä ompelin  johonkin myyjäisiin... ovat nyt odottelemssa kohtaloonsa. Pienistä sydänpohjista voin jossain vaiheessa tehdä neulatyynyyíhin korit.

 Rottinkisen tarjottimen punoin valkaistusta rottingista. Se on poistunut tuotannosta :(  Jalka on maalattu kalustemaalilla. Toiseenkin on vielä tarvikkeet, jos tässä syksymmällä saisin aikaiseksi tehdä tuon tarjotinosuuden. Ajattelin laittaa siihen kahvat.

 Pyöreä rottinkikori on myös punottu valkaistusta rottingista siellä on sisällä pari wc-paperirullaa... No, tuo vihreä on virkattu siitä ontelokuteesta, mutta ajaa saman asian. Sinne menee myös kaksi rullaa wc-paperia. Se lähtee huomenna maalle mukaan...

Tämä kori on punottu ruskeasta rottingista ja siinä on lisänä meriruohonarua. Nyt siellä on sukkalankojani, kun kohta alkaa sukkasato, johon olen ilmoittautunut mukaan.... 
Mukavaa viikonvaihdeta kaikille.
Me menemme käymään maalla ja samalla kyläreissulle ;D

9 kommenttia:

  1. Kauniita sydämiä ja upeita koreja. Olet sinä taitava !!!!

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja :) Kysäise Eija tästä osoitteesta kehän yms hintaa. Marja neuvottelee mielellään kk erätkin kohdalleen ;) palvelu@konetikki.fi

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoaja koreja! Sydämissä hauskat nuo vessapaperirullat. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Näissä käsityöblogeissa saa jatkuvasti ihmetellä sitä, millaisia taitoja kirjoittajilta löytyy. Korisi ovat todella kauniita ja taitavasti tehtyjä :D

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita koreja! Taidokasta ja tuo maalaus antaa kivaa lisäsävyä. Tuo punonta täytyy olla vaikeeta.

    VastaaPoista
  6. Todella hyvin tehtyjä ja kauniita koreja.. tykkään:-)

    VastaaPoista
  7. Jestas mitä ihanuuksia. Korien sisältö näytti mielenkiintoiselta....

    VastaaPoista
  8. Taisit olla yksi joka jäi kaipailemaan "huushollin oven taa", tulepa poikkeamaan tämän nimimerkin takana :)

    VastaaPoista