keskiviikko 22. elokuuta 2012

Uuden tilkkupeiton aloitus...

 Viikonloppuna yritin taiteillen ottaa kuvaa auringonlaskusta, joka oli melkein nurkan takana. Kuvaus ei oikein onnistunut, mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän.
 Ompelujuttuja olen saanut muutamia kesän aikana valmiiksi, mutta tämä on uuden aloitusta. Olen jo pitkään miettinyt tekeväni päiväpeittoa, jossa on taloblokkeja ja joitakin muita tilkkuilumalleja joita en ole aikaisemmin tehnyt. 

 Tässä silityslaudan päällä on sekalaisia töitäni. Vasemmalta alkaen on kuusikulmioista ommeltu pöytäliina, se on keskiosaltaan valmis reunakaitaleita vailla. Seuraavana ruskea mohairlankakerä,josta aloitan villapuseroa. Lanka on ollut kätköissäni jo kauan. Tähtiblokki on tulossa siihen päiväpeittoon... Pastelliruutuinen pussukanalku ja viimeisenä tontun jalat ja kädet...

 Aamulla leikkelin taloja päiväpeiton reunakaitaleeseen... Tämä vaihe varmaan kestää aikansa...

 Aidan tein hulpion reunasta, kukkaset ovat värjätyn sifonkihuivin palasista...

Lopuksi jotain valmista. Pikkutilkuista 5x5cm on koottu pussukka. Joitakin vihreitä tilkkuja olen joskus värjännyt. Kukka on koneella kirjottu. Löysin sen ilmaiskuviona netistä. Isonsin sitä hieman kirjontaohjelmallani, joka toimii jälleen. Sekin oli juntturassa. Mieleni tekisi hankkia siihen vielä yksi lisäosa, jolla saisi tilkkuiluun tikkauskuvioita. Hankinta menee kyllä loppuvuoteen.. 
 
Tietonkoneen kanssa on muutenkin ollut hankaluuksia. sen viiruksen vuoksi jouduin vaihtamaan selainta firefoxiin ja expoleriin tallentamani linkit ja blogit menivät sen siliän tien. 
Mukava, kun on tullut lukijoitakin lisää :D

6 kommenttia:

  1. Kaunis tilkkupeitto valmistumassa ja pussukka on oikein ihana:-)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköisiä töitä on tulossa. Ja näkyy siellä irto jalkojakin :)

    VastaaPoista
  3. Tästä tulee tosi kiva peitto. Kurkkaa blogiini, kirjoitin vastauksen pelargoni-kysymykseesi.

    VastaaPoista
  4. Hieno pussukka! Kiva, että kirjontaohjelma toimii taas. Odotan mielenkiinnolla valmistuvia töitä!

    VastaaPoista
  5. Puuhaa näyttää riittävän kun monta aloitusta on pöydällä:)
    Peitosta tulee varmasti kaunis, pussukkakin on hempeän mukava.

    VastaaPoista