lauantai 1. elokuuta 2015

Kuulumisia ;D

 Ehkä on ollut jonkinlainen blogilaiskuus menossa. Pitäisi tässä ryhdistäytyä ja alkaa miettiä niitä arpajaisvoittojakin..... Varmaan osittain nuo sateiset ilmatkin tylsistyttävät. 

 Sukkia olen kutonut liukuhihnalta, mutta kaikkia en ole kuvannut tänne blogiin. Tässä kuitenkin kskimmäisen tyttären avokille tehdyt tennissukat, tuli annettua jo toukokuulla synttärilahjaksi ;D 

 Lankalaihis on jokseenkin sekaisin, samoin tämä lankakerä. Poitsun koira vähän pääsi riepottelemaan sitä. 

 Miehen synttäreitä vietettiin heinäkuulla ja lapset varasivat hohtokeilaukseen radat. Tässä on minun tyylinnäyte lastenradalla, jossa oli turvareunat... Helpompi oli mummin puolisokkona touhuta lasten kanssa. Sain muuten 74 pistettä ;D 

 Muutamaan kirjaankin olen sortunut. Tuo farkkukirja on oikein hyvä. 

 Maalla ei ole paljoa oltu, kun ilmat ovat olleet huonoja. Kukkapenkit siellä rehottavat. Jouduin tukemaan tuota risulintuani, kun se mainasi hajota. Toisen linnun korjasinkin, mutta paikkaa sille ei ole vielä päätetty. Onkohan tuo valkoinen se tuoksujasmike... Kukkii nyt aika komeasti ja valtoimenaan. 

 Meillä oli myös käsityöntekijöiden kesäpäivät Onnelassa. Siellä oli pienimuotoiset myyjäisetkin, tässä minun myyntipöytäni. Onneksi ei tarvinnut kaikkia töitä tuoda kotiin takaisin ;D 

Vanhin tytär viettää miehensä kanssa tänään 10v hääpäivää ja meillä on naamiaisjuhlat. Onneksi minulla on 80-luvulta jäänyt pari vaatetta, jotka voin pukea päälleni. Pinkit jumppatrikoot (jotka eivät tosin sovi vartalolleni) Mutta pta:n pitkä takki peittää makkarat. 
Mukavaa elokuun alkua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Mukavaa kesää ja paljon tapahtumia kesän ajalta näyttää sinullakin olleen:) Kivaa naamiaisjuhlaa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuulumisia oli mukava lukea:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita käsitöitä! Varmaan maistuu viini paremmalta kun on verhottu noin kauniiseen asuun!

    VastaaPoista
  4. Kävinpä etsimässä josko löytäisin hulpiotyösi mutta eipähän osu silmiin. Kivat tuollaiset myyjäiset, alkaa niitä ompeluksia olla minullakin kaapit täynnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saija. En muista olenko kuvannut niitä blogiini. Yhden kivan mustasävyisen myin kesän alussa myyjäisissä. Harmi, kun en tullut kuvaneeksi sitä.

      Poista
  5. Hei, olet saanut leikkimielisen haasteen: http://tilkkupeitto-poppys.blogspot.fi/2015/07/yksi-pieni-kasityoblogi-heitti-haasteen.html

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka ihanat "tennissukat" huippuhienot!

    VastaaPoista