lauantai 8. maaliskuuta 2014

Sitä ja tätä...

 Maaliskuukin on jo hyvällä mallillaan menossa. Tuntuu, että viikot vilistävät vauhdilla eteenpäin. Hiihtolomalla tytär oli auttamassa tapetoinnissa, olohuoneeseen laitettiin yhdelle seinälle uusi tapetti. Laitan siitä sitten myöhemmin kuvaa, kun saan suunnittelemani seinävaatten ommeltua. Nyt se vaan pyörii päässä, kankaat ovat jo valmiina. 
Tämän kuvasa olevan ryijyn olen perinyt mummultani, se oli muutamat kymmenet vuodet vanhemmillani. Sain sen nyt itselleni. koko on 124x180cm aika korkea tuohon seinälle, mahtuu juuri ja juuri. Hapsut ajattelin ommella piiloon, kun laahaavat maata. 
Minulla ei ole mitään perustietoa tästä, joten jos joku tietää aikaa tai nimeä tai jotain muuta tämäntyyppisistä ryijyista olisin kiitollinen tiedoista. 

 Tilkkuja ompelin yhteen viime viikolla sain peittopinnan 160x200 valmiiksi, se kuitenkin jää hetkeksi odottelemaan kohtaloaan. Pitää hankkia vanua ja miettiaä reunakaitaleita. Muutama lankarulla pääsi tyhjien purkkiin.. olen huvikseni kerännyt tyhjåt puolat isoon lasipurkkiin  :)

Tämä lasipurkki pitää sisällään euroja (5e) laitan sinne aina yhden euron, kun saan villalankakerän kudottua. Nyt kudon jämäkeristä sukkia, mutta en laita niistä säästöön mitään, kun niitä kuluu aikalailla.... Tämmöistätälläkertaa...

Kaikille Hyvää Naistenpäivää!
meillä on tapaaminen muutaman ihanaisen ystavän kanssa :)

Kiitokset edellisen kirjoituksen kommenteistanne. 

8 kommenttia:

  1. Hyvää naistenpäivää!
    Onpa kaunis ryijy ja kiva idea laitaa lankarullat purkkiin:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ryijy ja kiva kun säilyy sukupolvelta toiselle. Hauska idea tuo rullien säilytys! Aiotko jatkojalostaa niitä jotenkin?

    VastaaPoista
  3. Niin ja hyvää naistenpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  4. Todella upea ryijy! Ihastuin väreihin.

    VastaaPoista
  5. Tosi upea ryijy. Perinteinen malli ja varmasti löydät tietoa esim. käsityönystävien sivuilta.

    VastaaPoista
  6. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aloin nimittäin siivoamaan blogilistaltani blogeja, joissa ei oo tapahtunut vuoteen mitään ja --- hupsista, sulla olikin uusi blogi.

    VastaaPoista
  7. Olen ihan mykistynyt tuon ryijyn edessä. Se on mielestäni ihan huisin kaunis.

    VastaaPoista