torstai 14. marraskuuta 2013

Kangaspuiden äärellä.

 Olen ahertanut kangaspuiden kanssa. Sain kudottua muutaman pätkän poppanaa. Sinistä kudetta minulla sattui olemaan varastossa, vaikka en ole mikään sinisen ystävä. Tämä väri kuitenkin oli hyvä tähän tarkoitukseen. Mieleeni tuli yötaivas. Kirjontakoneella kirjoin veteen liukenevalle tukikankaalle valkoisia lumihiutaleita. Ompelin ne sitten kuivuttuaan tuohon poppanaliinaan koristeeksi. Sain katkastua kolme neulaakin tässä touhussa. Kankaanpainovärillä töpöttelin hieman kultaista hilettä sinne tänne... Kuvasin tämän nyt vain ompeluhuoneen matolla, kun en jaksanut asetella sitä mitenkään fiksusti....

 Kuvassa olevan maljakon olen itse puhaltanut. Olimme kässäkerhon kanssa retkellä lähikaupungissa Ylöjärvellä. Siellä on sellainen pikkuinen lasipaja kuin Sinisiipi 
siellä sai puhaltaa halutessaan maljakon. Hieman kyllä jännitti puhaltaminen, mutta kun alkuun pääsin puhalsin kaksi. Toinen meni nuoremmalle tyttärelleni, enkä ehtinyt sitä kuvaamaan...
 
 Tämän hennon lilan värisen poppanan kudoin tuttavalleni, on vähän hassu kuvakulma...

Tässä näitä keskeneräisiä kudonnaisia. Alempana kahvipusseista kudottua kullanhohtoista ja sen päällä tummanruskeaa videonauhoista kudottua. Katsotaan mitä näistä jalostuu myöhemmin.
Huomenna olisi sitten aikomus mennä Kädentaitomessuille ja lauantaina hirvipeijaisiin...

3 kommenttia:

  1. Paljon olet tehnyt kangaspuilla! Hieno maljako! Huomenna myös messuille, saas nähdä mitä sieltä taas löytyy.

    VastaaPoista
  2. Kaunis tähtipoppana. Ja huh mikä pino sinulla noita on :O

    VastaaPoista
  3. No johan sulla on kangaspuut olleet kovassa käytössä ja paljon on tullut valmista :)

    VastaaPoista