maanantai 18. tammikuuta 2016

Lankaa ja vaan lankaa...

 Nyt on saanut lämmittää takkaa ja puuhellaa oikein kunnolla, kun pakkaset paukkuvat. On ollut kovassa käytössä tämä miehen joululahjakin. Vävy sen oli suunnitellut ja valmistanut hirvimiehelle... Tuota kuviota voisi käyttää jossakin tilkkutyössäkin, kunhan inspis iskee...
 Olen touhuillut näiden lankojen parissa. Ajattelin tässä opetella käyttämään tietokonetta apuna näiden kirjaamisessa. Kerissä on lankaa 9kg 6150g. Koreissa olevia vajaita keriä en ole vielä punninnut, kun parempi vaakani on jossain kätkössä. Laitoin fb. villasukat villitsee tämän kuvan ja kyselin mielipiteitä lankojen ja valmiiden sukkien punnitsemiseen. keskustelu oli vilkasta ja sitten yhtä-äkkiä keskustelu ketju poistettiin... No kuvassa ei ollut villasukkaaa.....
 Tämä valkoinen keinutuoli on ollut pitkään ilman suojusta. Kissaa ei ole siihen päästetty.
 Sai sitten vihdoinkin tämän kesken olleen päällysen valmiiksi... On siinä ihan vähän vielä viimeistelyä. Seiskaveikasta virkattu.
 Kirjoneule säärystinet valmiina. Vähän piukat minun pohkeisiini, mutta menevät kevään myyjäisiin.
Ostin joskus viidakko lankaa tummana ja en millään keksinyt mallia. Nyt vaan raitaa valkoisen kanssa. Ei tarvitse paljoa miettiä. Kirjaakin voin kuunnella samalla. Tuo pieni metallinen laite on minun kuuntelulaitteeni, nyt siellä on Sidney Sheltonin muutama kirja ladattuna. Kirjasta Islantilaisia neuleita katson vähän mallia, kun poika haluaa neulehupparin ;D Neuloosi jatkukoon...

11 kommenttia:

  1. On siinä neulottavaa paljon.

    VastaaPoista
  2. Lankojen puute ei taida olla akuutti ongelma. Puikot heilumaan.

    VastaaPoista
  3. Kaikkea kivaa ja kaunista oot tehny. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin heti jäseneksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  4. Kaunista kirjjoneuletta ja oikein hieno keinutuolin päällinen. Tummat rajaukset ryhdistävät muutoin vaaleaa peittoa sopivasti.

    VastaaPoista
  5. ja piti vielä sanoa, että tuo puunkantoteline on kerrassaan upea! Ja lankoja näyttää olevan aika paljon.

    VastaaPoista
  6. On siinä sinulla neulottavaa.

    VastaaPoista
  7. Sinulla on ollut tosiaan kunnon neuloosi, on niin paljon syntynyt hienoja juttuja. Taitava vävykin teillä!

    VastaaPoista
  8. Kauanko arvelit noiden lankojen riittävän, siis kuinka pitkäksi aikaa:)

    VastaaPoista
  9. Upea puunkantoteline teillä!!! Kyllä kelpaa!!!
    On sinulla lankoja:) Kauniita neulomuksia niistä on valmistunutkin.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Ihana kun sun blogisi on vielä olemassa. On käytävä oma blogilista läpi pitkän tauon jälkeen, iso osa on tainnut lopettaa. Mutta kiva kun olet jatkanut, tulen vierailulle usein :)

    VastaaPoista
  11. Hieno "puunkantolaite" ja kyllä sinulla muutama metri on sitä lankaa, ihanaa :o). Upea keinutuolinpäällinen!

    VastaaPoista