maanantai 24. syyskuuta 2012

Käsityömatka.

 Mukava Tallinnan ja Haapsalun matka takanapäin. Tämä kuva on katunäkymää pitsimuseon lähettyviltä. 

 Ennen, kuin menimme pitsimuseon ovesta sisälle kuvasin muutamia tilkkutöitä. 

 Tässä aivan upeita pitsisiä hää ja juhlapukuja. Hääpuvut purettiin myöhemmin langaksi ja niistä neulottiin huiveja. Takana on pitsihuiveja. Oranssi huivi matkasi omistajansa mukana Siperiaan ja sieltä Amerikkaan. Myöhemmin se lahjoitettiin museolle. 
Yleensä huivien neulominen kulki suvuttain. Isoäiti neuloi ja opetti tyttärelleen ja hän taas tyttärelleen jne.

 Täällä hieman lisätietoa kaupungista. Meillä oli kiertoajelulla matkaopas mukana ja hän kertoi kaupungin historiasta mukavasti huumoriakin käyttäen. Luulen, että menemme miehen kanssa ensikesänä johonkin Haapsalun kylpylään....

 Asemarakennus oli kaunis auringonpaisteessa. 

 Tallinnassa poikkesimme mukavassa kahvilassa, jossa oli oikein ihanat nojatuolit.
 Tuliaiset tai ostokseni olivat mielestäni maltilliset. Nämä valtavan ohuet huivilangat ostin pitsimuseon vieressä olevasta myymälästä. Samoin puikot huivia varten. Kuvassa olevan kirjan olen ostanut jo aikaisemmin, mutta yhtään huivia en ole siitä tehnyt. Tämä on varmaan pitkän tähtäyksen suunnitelma.

 Karnaluksissa oli aivan älytön ruuhka ja en alunperin ollut suunnitellut ostavani sieltä muuta, kuin puikkoja. Tuo muhkea lankakerä on ihanan näköinen ja koostumukseltaankin hauska. Ajattelin tehdä siitä tuubihuivin ja jos oikein pihnuttaisi lankaa riittämään myssyn koristeeksi ja ehkä tumppujenkin... Saas nähdä. Lyhyet bambupuikot osti kahdet, jos opettelisi jossain vaiheessa sormikkaiden kutomista. Haasteita siis riittää. 

Aade Löngin lankatehtaalla käytiin myös. Sieltäkään en hamstrannut liikaa. Harmaa ja luonnonvalkoinen lanka on paksumpaa, kuin tuo ruskeankirjava. Mukava reissu kaikenkaikkiaan... :)

3 kommenttia:

  1. No hyvinhän sun siellä Virossa kävi, kun ostelit noin maltillisesti, kauniita lankoja ja paikka näyttää kauniilta!

    VastaaPoista
  2. Ihan kiva kylpylä on esim. Laine, lähellä keskustaa. Paikallisen käsityöliikkeen omistaja toi tuotteitaan näytille ja opetti röyhelöhuivia. Iltaohjelmaakin oli. Vuosi sitten olin mieheni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. :D Paljon jäi vielä kaupunkia katsomatta...

      Poista