maanantai 6. elokuuta 2012

Kukkia ja kuulumisia.

Viikonloppuna oli kiva ilma, ihanan auinkoista, mutta ei liian kuumaa. Olimme miehen kanssa maalla viikonlopun, tuli käytyä kylässä ja tavattiin sukulaisiakin. Heman murheellisissa merkeissä, hautajaisissa.

Tämä kuva on kotoa parvekkeelta. Tilasin keväällä itselleni istutuspöydän. Sain sen alkukeästä ja maalaaminen jäi myöhäisempään ajankohtaan, kun aina vaan satoi vettä. Teimme siihen takaseinämän ja hyllyn. Pöytätasona on vesivanerilevy ja sen alla istutuslaatikot. 8 kpl lokosia. Mitään en nyt ole istuttanut. Ensi vuonna sitten. Kansi on hyvä talvea ajatllen mahtuu lyhdyt ja muut olemaan siinä koristeena. Savitalot olen tehnyt keväällä, yksi jäi vielä hakematta, mutta nyt kohta alkaa jälleen savipajahommat, saan sen sitten kotiin. Kuva otettu myöhään illalla.

Salamavalon kanssa on otettu tämä kuva.

Maalla olivat liljat auenneet. Osaan oli iskenyt kirvat tai jotkut muut itikat. Marjoja kerättiin hieman, ei niitä paljoa tullut. Tekniikka jumittaa edelleen konekirjontaohjelmani takkuilee edelleen, sain kyllä siihen päivityksiä, mutta en osa niitä laittaa, tai yritin mutta jokin meni pieleen. Olen nyt niin täynnä takkuilevia koneita ja ohjelmia.... Tämä bloggerikin tuntuu niin oudolta.
Olen hieman miettinyt tulevaa kerho-ohjelmaa syksyä varten, jonkinlainen runko on kasassa. Kangaspuissa on edelleen se loimenpätkä jota aloitin keväällä. Mihin tämä kesä on mennyt? No, ilmat eivät olleet mitenkään suotuisat.
Nuorimman tyttären kanssa menemme torstaina kesäteatteriin, toivotaan ettei sada. Nuorimmat lapsenlapset tulevat maalle kyläilemään ja miehen kanssa mennään sunnuntain Tallinnaan... Mukavaa viikkoa ja tulevaa viikonloppua kaikille.
Tervetuloa lukijat ja kiitos kommenteistanne. Toivotaan, että pääsen sinuiksi tämän bloggerin kanssa :D

6 kommenttia:

  1. Upea tuo istustuspöytä. Mutta niinkuin kuvista näkyy, sopii hienosti muuhunkin käyttöön.

    Hauskaa kesäteatteri reissua, sellaisessa paikassa on joka kesä päästävä käymään ja nauramaan :)

    VastaaPoista
  2. Hei kaima ! oliskos mitään ideaa kun meitä Eijoja on niin monta, että Laitetaan sukunimen alkukirjain mukaan. Minä olen Eija K. tietysti siinäkään ei ole mitään ideaa jos on sama. Oliko huono idis.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen istutuspöytä ja kiva kun sitä voi käyttää muuhunkin, hauskaa viikkoa ja viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Kauniita nuo liljat ja näppärä idea tuo istutuspöytä parvekkeelle:-)

    VastaaPoista
  5. Kiva kun siirryit bloggeriin. Vuodatuksesta oli näköjään kaikki kuvat hävinneet.

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavan hieno istutuspöytä.Kivasti sopii nuo kauniit savitalot sinne.

    Kyllä tämä bloggeri varmaan tutuksi käy,tosin itse en voisi kuvitella edes jos joutuisin vaihtamaan johonkin toiseen,niin olen tottunut tähän.Jo pelkkä hallintapaneelin muuttuminen tuotti ongelmia.

    Hyvää matkaa Tallinnaan.

    VastaaPoista