torstai 9. toukokuuta 2013

Vähän sekalaista.

 Eilen lähdettiin miehen kanssa maalle. Ollaan kyllä käyty päiväreissuja enemmänkin, mutta nyt ajateltiin olla yökin. Ilma oli mukavan aurinkoinen. Pihaa tuli siistittyä jonkinverran , mutta paljon jäi vielä tekemättäkin. Muutaman risutekeleen ehdin tekemään, en silti kuvannut niitä, kun aurinko ei paistanut enään tänään kunnolla pieniä pilkahduksia oli...
 
 Tämän tilkkublokin sain valmiiksi juuri ennen lähtöä. Kaavan piirsin pahville, kun aion käyttää sitä enemmänkin. Oikeastaan tästa tuli kiva vaikka koko ei ole pienimmästä päästä no voin sen tähän laittaakkin vaikka ajatus vähän levisi... 49x49cm.... Mitäs tuumaatte? Ei ainakaan tarvitse montaa palaa yhteen peittoon....

 Vähän lähempää kuvaa, en kyllä tiedä mistä kuvan keltaisuus johtuu... Kankaat ovat valkoisia... Tai lampun valo heijastaa... poika suihkutti spraymaalilla lasikuvun valkoiseksi... ennen oli sininen... 
 
 Maalla minulla oli sukankudinkin mukana. Verannalla kudoin aina välillä...

Kävimme kävelemässä pelloilla ja metsänreunassa. Tämä lato on todella vanha ja huonossa kunnossakin. Rakennettu ehkä 1800-luvulla... Mies haluaisi laittaa siihen katon ja minä pelastaa vielä hyvät hirret ja purkaa muut pois... Tästä on ollut kissanhännän vetoa :D  
Arvontapussukaan olen katsellut kankaita, tulee kyllä jossainvaiheessa. Kotonakin pitäisi pihaa rapsuttaa. Muutamia suunnitelmiakin olisi, mutta ilmat ovat olleet hankalia, ei vielä voi pahemmin maalailla ulkona. Toivottavasti kohennusta paranee... 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Arvonta ratkennut ja muutakin touhua.

 Kävin tyttären kanssa lauantaina Plantagenissä kanta-asiakasluennolla ( Grow your own - puhdasta ruokaa) keittiöpuutarhasta yms... Ostin samalla reissulla orvokeita.
 
 Oikeastaan ajattelin herätellä henkiin tämän viime keväänä ostamani viljelyspöydän. Viime kesä oli niin sateinen ja maalaus sekä takaseinän valmistus kesti luultua pidempään... Talvella siinä on ollut kansi päällä. Se on nyt yläkerran parvekkeella, joka on aika lämmin kesällä... saas nähdä sitten mitä siellä alkaa kasvamaan... 
 
 Vappu meni aika rauhallisesti, nuoret touhusivat omia menojaan. Pikkuväki kävi munkkeja paistamassa... Välillä askartelin näitä kasseja, niistä puuttuvat vielä sangat..

Väsäsin myös tuttavalle kranssin, vievät sen tuliaiseksi naapurikaupunkiin. 

Kiitos kaikille Arvontaan osallistuneille. Mukavia lauseita tuli ja varmaankin hyödynnän niitä jossain muodossa käsitöissäni. 
Lause, jonka kirjailen tähän päällyseen on tämä...
 - Pitsiset päivät tekevät elämästä aurinkoisen.

Onnea Perhotar!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ei mitään ihmeempää....

 Taas on yksi vuosi tullut ikää lisää....
 
 Käytiin miehen kanssa pikaisesti Tallinnassa. Oli oikein kiva ilma, käveltiin rauhassa vanhan kaupungin katuja. Kuvasin jälleen ovia, rautaportteja ja taloja. Ostin itselleni bambupuikot ja vyyhdin villalankaa... aika säntilisesti... tuhlasin.

 Vanhimmalta ja nuoremmalta tyttäreltäni sain tunikan lahjaksi, huivin ostin itse.. keskimmäinen tytär lupasi hieroa hartiat lahjaksi. Hän valmistuu urheiluhierojaksi kesäkuulla :D
 
 Reissusta ostin kanssa valkoisen tunikan, katselin kyllä muitakin värejä... ja malleja...

 mutta tämä pitsi takakappaleella ratkaisi ostoksen. Oli niin kiva yksityiskohta.
 
Mitään ihmeellistä en ole saanut käsitöissä aikaiseksi. Tämän kranssin olen punonut joskus viime kesänä piiskarottingista. Se on kohtalaisen paksua ja sitä käytetään kalusteissa. Kranssin halkaisija on 40cm spraymaalilla saa kivasti valkaistua pinnan. Perhos-ledvalot kiinnitin koristeeksi, illan hämyssä voi sitten pistää valot päälle. 
Huomenissa lähden muutaman tuttavan kanssa päivän reissuun kangaskaupoille... Mukavaa huhtikuun viimeistä viikonloppua kaikille ;D

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Arvonta ;D

 Ajattelin pitää pienet arpajaiset. Olen miettinyt tämän nojatuolin päällystämistä irtopäällisellä. Tarvikkeet näkyvät kuvassa kangas ja pitsi....  Haluaisin siihen jonkin tekstin (kirjon sen koneella)
Aiheena voi olla käsityöt yms... tuo tuoli on ompeluhuoneessani....
Teksti voi olla suomenkielinen tai englanninkin (ei ole väliä kielellä)...
Parhaan teksitin keksijä saa palkinnon. 
  
Palkintona on tämä kirja tai pussukka, johon tulee jotakin kirjontaa. 
Mainitse viestissäsi kumpi voitto on sinulle sopivampi.  
 Arvonta päättyy Vappu aattona !



Pari viikkoa on touhukasta aikaa... viikonloppuna menemme laivailemaan Vietetään minun syntymäpäiviäni... hääpäiväkin meni viime viikolla, jonka minä unohdin täysin... 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vauvan peitto ja hieman muutakin.

 Välillä on valmistunut jotain ompeluksiakin. Tässä vauvanpeitossa olen käyttänyt niitä uusia kirjontakuvioita joita viimeksi hankin. Ne ovat peiton ylä ja alareunassa. Ei tälle nyt mitään tarvetta ole kaapin perukoille sen laitan odottelemaan käyttöä...
 Tämä pitsikukkanen koristaa peiton keskikohdan aplikaatiokuviota. 

Viikolla kävin kutomassa ne kassi ja pussukka tarvikkeet kahvipusseista, nyt onkin tulossa kultaa ja hopeaa... 

Olimme toissapäivänä puuhommissa, minulla on
nyt jemmassa kaksi jätesäkillistä risuja...  Kumpa nuo lumet vaan sulaisivat. Taidan mennä tutkailemaan noita kudottuja kappaleita... 
Mukavaa viikonloppua!

ps. täällä on kuvia niistä kirjontakuvioista

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kahvipusseista pussukka.

 Viikolla kokeilin kangaspuilla kutoa kahvipussista leikattua suikaletta. Tulihan siitä jonkimmoinen palanen. Loimi on 30cm leveä. Kahvipussi, jota leikkelin suikaleiksi oli hieman pehmeämpää.. ei perinteistä juhlamokkaa. Kudetta leikattaessa kulmaan jää aina pieni nökönen ja kudottaessa pintaan jää jonkimmoinen nyppy. Ompelin koneella kiemuraommelta vähän noiden nyppyjen päältä. Teflonjalka koneessa auttoi ommeltaessa. Samalla olin laittanut vuorikankaan tuonne alle,  niin se kiinnittyi mukavasti ommellessa. Samaisesta vuorikankaasta käänsin yläreunaan päärmeen kudonnaisen päälle. Siihen sai hyvin kiinnitettyä vetoketjun. 
 Hieman pitsiä koristeeksi.... Harjoitukset jatkuvat kangaspuiden ääressä. Ensi viikolla ajattelin tehdä kassikankaan samalla tekniikalla.... Pari pussukkaakin pitää myös kutoa. Pojan tyttöystävä halusi oman pussukan...
Otin kuvan ruusuista, jotka poika oli tyttöystävälleen ostanut. Kovin on huomaavainen, ei ihan Isäänsä tullut Olisiko Äitiinsä :D

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vanhoja kudonnaisia....

 Olen joskus näpsä käsitykoulussa tehnyt tämän ryijyn. Tai sitä suunniteltiin siellä mutta kotona sitä ompelin. Keskimmäiselle tyttärelleni 18v lahjaksi se valmistui, hän täyttää jo syksyllä 25... Joten aika vaan kuluu..
koko on 80x 124. Tytär ei kuitenkaan halunnut sitä omaan kotiinsa. Nyt ajattelin viedä sen maalle :D
 
 Vanhimmalla tyttärellä on ollut tämä kutomani seinävaate lainassa, sain sen perjantaina takaisin. Pohja on poppanaa ja keskiosaan olen kutonut paperinarusta tuollaisen ruudun, muistan vielä miten noiden narujen kutominen kyllästytti, kun eivät millään loppuneet.... Narujen taakse on ommeltu kangas jotteivat pääse putoamaan... Laitoin tämän nyt ryijyn paikalle 
 
Vähän lähikuvaa...
Pääsiäinen on kulunut ihan rauhallisesti. Illemmalla nuoriso tulee jännämään telkkarista Tapparan peliä... Joten minä menen nyt leipomaan.... 
Mukavaa aprillipäivää toivottelen :D